7.3.2020 Diaesitys Forum Marinumissa
Lauantaina 7.3. minut oli kutsuttu Turkuun, Forum Marinumiin pitämään esitys suunnitelmistani purjehtia Daphnen vanavedessä Välimerelle. Ravintola Göraniin kello 12 alkaneeseen tilaisuuteen oli varattu n. 50 pöytäpaikkaa. Pöydät täyttyivätkin kuulijoista tapahtumatuottaja Marianne Jokelan avatessa tilaisuuden.
PowerPointiin rakentamassani esityksessä (43 diaa) kerroin aluksi hieman faktatietoja Göran Schildtistä. Sen jälkeen esittelin karttojen ja mailimäärien avulla Daphnen miehistön laajoja purjehduksia Välimerellä aina Pyreneiltä Beirutiin ja Libyasta Mustalle merelle Odessaan ja Krimille sekä jokipurjehdusta ylös Niiliä Abu Simbelin temppeleille saakka. Vuosina 1949-54 ja 1960-luvun alussa Daphnen purjehdukset olivat usein yli 2000 merimailia pitkiä ja kestivät useita kuukausia.
Antiikin Kreikka ja Välimeren kulttuuri yleensä olivat Göran Schildtin innoituksen lähteenä. Tämän vuoksi Kreikan saaret olivat 1960-luvulta lähtien mieluisinta purjehdusaluetta Daphnelle. Myös Schildtin toinen koti, Villa Kolkis, rakennettiin sittemmin yhdelle Kreikan saarista, Egeanmeren itäosassa, Dodekanesian saariryhmässä sijaitsevalle Lerokselle.
Taustaksi esittelin lyhyesti myös omia aiempia purjehduksiani s/y Pintalla (Jonmeri 33 Mk II) ja s/y Katariinalla (Maestro 35). Tulevan purjehdukseni reittihän tulee olemaan näihin verrattuna erilainen, tosin kanavakokemusta on aiemmin kertynyt Kaledonian ja Crinan kanavalta Skotlannista ja myös kolmesta eri purjehduksesta Hollannin kanavilla.
Daphnen
"Toivematkan" ja oman purjehdukseni reitin esittelin tällä sivustolla olevin
kartoin. Olin ottanut mukaan myös aina kyseisestä karttakohdasta pari diaparia, toisen
Toivematka-kirjasta ja toisen nykyisestä kuvamateriaalista samoista paikoista. Dia
Ranskan kanavilta Inland Waterways of France
pilottikirjasta herätti yleisössä
hämmästystä. Siitä selvisi, että Canal de Bourgognella on yhteensä 189 sulkua.
Myös jyväskyläläisen matkaveneen S/y Marian IV:n valokuvaajaförsti Minna Oikarisen loistavat kuvat avasivat yleisölle sitä, mitä kanavamatkailu on näinä vuosina. Simon ja Minnan S/y Maria IV kulki saman kanavareitin viime purjehduskaudella ja viettää nyt talvikuukausia Baleaareilla. https://www.facebook.com/Sy-Maria-IV-uusi-mahdollisuus-2246323025596446/
Kuvat Ranskan ja Italian Rivieralta kertoivat omaa kieltään siitä, kuinka maisemat ovat muuttuneet seitsemässä vuosikymmenessä. Esityksen lopuksi kerroin Schildtin huolellisista lokikirjamerkinnöistä ja vuonna 1966 julkaistusta Loggbok-kirjasta. Oman esitykseni jälkeen Forum Marinumin tilaisuudessa oli myös lyhyet esityksen Kreikan matkailusta ja matkakokemusten keruuprojektista, jonka Suomi-Kreikka seura toteuttaa.
Veneen varustelu on vauhdikkaasti
käynnissä. Pari kuukautta jäljellä h-hetkeen. Lähtöaika kohti Tukholmaa tämän hetken
suunnitelmien mukaan on 9. tai 10. toukokuuta Aurajoelta, Forum Marinumin laiturista
Suomen Joutsenen takaa. Tervetuloa rantaan.