8.6.2020 Vesillä
Viime viikon perjantaina Katariina laskettiin omaan elementtiinsä Pansion Marinassa. Vene jäi kellumaan, odotetusti. Konekin käynnistyi, mutta sammui lähes saman tien. Missä vika? Veneen laskussa on aina jonkinasteista hässäkkää ja olin unohtanut uudet asennetut polttoainehanat juuri väärään asentoon. Eli hanat toimivat, joskin uudessa tankissa ei ainetta tietystikään ollut yhtään. Hanat toiseen asentoon, käsipumpulla suuttimet täyteen ja kone jyrähti käyntiin.
Masto saatiin pystyyn Högsåran mastogurun, Markun avustuksella. Myös viime syksynä tehdyt etu- ja takastaakin lyhennykset olivat onnistuneet. Nyt keula saadaan tarpeeksi kireälle. WB:n isopurje istui mastoon tyylikkäästi ja MP-Venekuomun tekemä srayhood samoin.
Olen nyt taas Jyväskylässä. Loppuviikosta sitten saatetaan varustelu valmiiksi. Tähän tietoon lähtö Etelään tapahtuu 21. päivä. Lähisukulaisen poismenon johdosta olen vielä 18.6. Keski-Suomessa. Juhannus vietetään vaimoni Sinikan kanssa Airistolla, jonka jälkeen hän palaa vielä työhön ja Katariina VII aloittaa purjehduksen Daphnen vanavedessä muuttunein suunnitelmin.
Mm. Tanskan rajojen suhteen ei ole vielä tarkkaa tietoa. Viroon, samoin kuin koronaherkkään Ruotsiin jo pääsee ilman karanteenia. Etelään edetään siis tilanteen mukaan. Oikeassa elämässä huomenna 9.6. lähdettäisiin ylittämään Pohjanmerta Thyborøn:sta Amin, Sakarin ja Tuulan kanssa vaihtelevissa tuulissa.
Alla muutama Markun ottama kuva veneen laskusta.