26.7.2020 Kanavilla etelään

26.07.2020


Lähdimme Sixhavenista illalla puoli kymmenen odottelemaan sulutusta läpi Amsterdamin. Ensimmäisen sillan ohi pääsimme jo yhdentoista aikaan. Seuraavaa siirtoa odotimmekin sitten puoli kahteen yöllä. Letka, joka tuli vastaan etelän suunnasta, tuli meidän ensimmäiselle ja heidän viimeiselle sillaalleen silloin. Yhden ison purjelaivan ja seitsemän veneen letka aloitti kulkunsa siis 1.30.

Yritimme jäädä ankkuriin eteläkanavien alkupäähän, mutta pohja oli pelkkä mutaa, joten ajoimme mailin pari eteenpäin kanavan varren veneparkkipaikalle. Aamulla sitten jatkoimme rautatiesillan (aukesi vasta 12.15, 6.30 emme kerinneet) jälkeen isojen laivojen seassa aina Booskoopiin asti. Siellä silta oli remontissa ja jäimme odottelemaan aamua kanavan varren reunukselle. Ihan mukava paikka.


22.7. kanavajelu jatkui Rotterdamiin, jossa kuvittelin olevan venetarvikeliikkeitä. Ei ollut. Olipahan vaihtelua kävellä suuren bisnes cityn kaduilla kanavaidyllien jälkeen. Rotterdam Marinan vieressä oli iso Jumbo, josta haimme hieman provianttia varastoonkin.


Willemstad on kaikkien kanavilla purjehtijoiden must-paikka. Viime kerralla ohitimme viisisakaraisen linnoituskaupungin, nyt jäimme sinne pariksi yöksi.


Edelleen ihmettelyä on herättänyt Hollannin sisävesien laivaliikenne. Täällä etelässä isoja tavaralaivoja lipuu ohi katkeamattomana jonona molempiin suuntiin. Myös purjeveneiden määrä on ällistyttävä. Tuommoisia HSK:n kokoisia satamia on varsinkin isoilla sisävesialueilla kymmenittäin. Paljon on veneitä vielä satamissa. Täällä alkoi nyt lomakausi ja veneily on selvästi vilkastunut.


Rotterdam on muuten jo vuorovesialuetta. Nyt täällä aivan etelässä Vlissingenin lähellä on taas iso makean veden alue. Tulimme eilen sulun läpi vesistöön ja illalla sitten sulutamme itsemme  taas merelle.


Tänään 26.7. siirrymme pois kanavilta. Odottelemme nyt Middelburgin pikkukaupungissa sillan aukaisua, josta on kolme mailia Vlissingeniin ja Pohjanmerelle. Suunnitelmissa on purjehtia alkuviikosta Belgiaan joko Oostenden tai Niewportiin.


Yhteensä kanavia matkattiin n. 200 mailia ja siihen kului reilu kaksi viikkoa. Ilmat ovat olleet vaihtelevia, ei onneksi hellettä, myös pari sadepäivääkin on mahtunut mukaan. Ja jos on tuullut, se on tullut V A S T A A N!