7.6.2022 Veneilykausi aloitettu kansimiehenä
Veneilykausi alkoi viime viikon tiistaina. Tarkemmin sanottuna veneen siirrolla sisään Degerö Boatin halliin Inkoossa. Sateen ropistessa veneen kanteen purin aurinkopaneelitelineen Katariinan istumalaatikon yltä ja itse johtaja Kristeri nyppäsi veneen sisään keltaisella trukilla. Pyörähti käyntiin pieni kunnostusviikko.
Projekti alkoi kölipulttien kiristämisellä. Kölipultit (7kpl) kiristettiin seuraavanlaisesti veistämömies Teemun kanssa. Salongin pöytä irrotettiin. Sen jälkeen otettiin 32 millin hylsy ja siitä sitten 60 senttinen varsiväännin, johon lisättiin vajaan metrin tuki/jatkovarsi. Pari pulttia olivat hieman lattialevyn reunan alla, joten tarvittiin myös nivel. Nivelen kanssa kiristämisessä oli hyvä olla neljä kättä. Jos saa suoraan väännön, onnistuu yksinkin. Pukin/trailerin tassuja löysättiin hieman, että vene lepäsi paremmin kölinsä päällä. Yksi pultti, kahdeksas, oli maston jalan alla ja todettiin riittävän kireäksi ilman kiristystä. Loput seitsemän kiristyivät 1/4 kierroksesta puoleen kierrokseen.
Seuraavina päivinä purin takahytin ja WC:n ikkunaluukut, joihin Kristeri oli tilannut uudet hieman nykyaikaisemmat pokat. Irrotin myös vanhan lämminvesiboilerin. Samalla, kun jouduin ottamaan koneeseeen menevät letkut irti, huuhtelin viiteen kertaan koneen sisällä olevan punaisen glykoolin, joka vaihdetaan myöhemmin uuteen vihreään. (Punainenkin on ok, esimerkiksi kaikissa Yanmareissa, Volvo vain suosittelee vihreää.)
Loppuviikosta sitten poikani Antti saapui paikalle takakontti täynnä kiillotustarvikkeita. En ollut oikein ymmärtänyt aiemmin puhelimessa, mutta nyt olikin tarkoitus Mirkattaa kyljet. Eli, nykyisin on tullut tavaksi myllyttää kyljet hienoilla hiontapapereilla. Ensi käydäänkylki läpi 2000 hienolla kiekolla ja vedellä kertalleen ja sen jälkeen uudelleen 4000 kiekolla. Lopuksi kylki hiotaan vielä keltaisella pehmeällä laikalla käyttäen Polashine 10 tahnaa. Ja kuinka ollakaan: tulos on huiman kiiltävä kylki.
Pitkän päivän päätteeksi kädet ja hartiat kivistäen Antti lähti takaisin Lietoon. Seuraavana päivänä kippari sitten kipeine käsivarsineen taisteli kyljet vielä kahteen kertaan, ensin Autoglymin punaisella ja lopuksi Hempelin vahalla. Niin, että kyllähän se loistaa!
Monenlaisissa halleissa on tullut touhuttua erilaisten veneiden parissa. Taisi olla kuitenkin ensimmäinen kerta, kun asustin veneessä monta yötä sisällä. Otsikkoon viitaten, kun trailerin tassuja oli kölipulttien kiristämisessä löysätty, vene hieman keinahteli ja tuntui kuin olisi ollut saaristomeren suojaisassa puokamassa ankkurissa. Vain lokkien iloinen kiljahtelu puuttui. Ja kesään heräävän luonnon tuoksu.
Niin, sivumennen sanottuna: sain suoritettua kansimiehen opinnot säädetysti toukokuun loppuun mennessä. Lähetin myös Trafiin pätevyyskirja-anomuksen, joten virallinen todistus pätevyydestä on tulossa kolmen viikon sisällä postissa. Ensimmäinen törni alkaa kuunari Helenalla tämän viikon perjantaina.