28.7.2021 Ei ne etelästä olleet

Lauantaina pääsimme "Livin" hinauksessa Memin sululle. "Takkar o pokkar" kovasti ruotsalaisia ystävällisiä purjehtijoita. Hinausta edesauttoi varmaankin myös se, että osasimme toimia köysien päässä ja suluilla siten, ettei Livin tarvinnut poukkoilla miten sattuu. Jaakko hoiteli keulaköysiä ja aina välillä dinghyjohnsonia kalliokiipeilijän tarkkuudella.

Sinikka sai Memistä peukalokyydin takaisin Söderköpingiin, josta jatkoi sitten bussilla ja junalla Tukholman lautalle. Sydän sykkyrällä päätin kokeilla koneen käyntiä ja kuinka ollakaan vaihde tarttui kiinni ja pääsimme ajamaan hiljaisilla kierroksilla parikymmentä mailia pitkää, tyyntä vuonoa Arkösundiin. Tuuli oli nyt vielä etelästä. Kone sammutettiin ja purjeet vetivät avomeren kautta Landsortin kulmalle hyvin.

Nynäshamnin jo näkyessä tuuli kääntyi taakse, joten vaihdoimme virsikirjaksi illan hämärtyessä. Pari mailia ennen määränpäätä puhallus sitten loppui kokonaan. Laitoimme jollan perämoottori lukittuna työntämään nuo loput mailit. Ja kyllähän me kolmea solmua köröttelimme satama-altaan siniseen poijuun. Kello oli onneksi yksitoista eikä yleisö saanut ihmettelyn riemua. Stigombordit ja nukkumaan.

SMHI lupasi maanantaille kakkoistuulia ja päätimme pitää sunnuntaina välipäivän. Illalla juoksin taas legendaarisen kuuden kilometrin Lövhagenin lenkin - kuinkahan monetta kertaa. Katselin suihkun jälkeen ennustetta, joka oli kuin olikin muuttunut itätuuleksi, siis 90 astetta ja meillä olisi suunta n. 60 astetta. Niin, ei hyvä.

Maanantaiaamuna lähdimme jo kello 8 polttoainelaituriin jollahinauksella. Naapurivene hieraisi silmiään, kun jollaa ei vedetty perässä vaan jolla veti Katariinaa. Tankki täyteen ja edelleen toisen kerran koneeseen veto päälle. Lähti taas. Nyt sitä ei sammutettaisi ennen kuin olisimme perillä. Mahtoiko tuo F-type auttaa?

Isopurje saatiin pian vetämään koneen avuksi sisäreitille ohi Dalarön. Suunnitelmana oli lähteä päivällä merelle Sandhamnin aukosta, mutta tuuli olisi ollut merellä liian vastainen. Jatkoimme sisäreittiä koilliseen ohi Möjan aina Rödlögaan asti. Kymmenisen astetta käännettiin itään ja puikkelehdimme kivikkoisen, mutta selkeän väylän läpi Ahvenanmerelle. Yöllä väistelimme laivoja upean kuunsillan loimottaessa styyrpuurissa.

Aamulla tulimme taas kivikkoväylää suoraan Kökarin luoteiskulmalle. Olin tehnyt jo illalla päätöksen purjehtia suoraan Pansioon. (Tekee pahaa tuon kirjoittaminenkin.) Korppoon reunalla ajoimme pelkällä koneella, Airistolla saimme myös keulapurjeen vetämään. Konetta ei kuitenkaan sammutettu.

Tiistaina kahden aikoihin iltapäivällä kiinnityimme purjeilla Pansion Marinan nostolaituriin. Kolmekymmentä tuntia ja n. 170 mailia. Jaakolle kiitos loistavasta avusta tässä projektissa. Käytännössä Memistä tultiin hieman alle kaksi vuokautta (välipäivä Nysässä) ja n. 230 mailia. Kokonaismailit tälle kesälle asettuivat lukemiin 1004.

Olin matkalla ollut yhteydessä sekä NostoKariin että Hannu Överstiin. Nosto oli sovittu keskiviikoksi (joka vaihtui torstaiksi nosturin rikkoutumisen johdosta) ja vetolaitteen purku ja tarkastus sovittiin aloitettavaksi ensi maanantaina.

Olo on ontto. Kaksi kertaa on nyt yritetty etelään. Tänä vuonna sinne päästiinkin, tosin etelä-köpingiin. Tällä hetkellä kolmatta yritystä ei ole suunnitteilla.

Voi Pohjolan sotavoimat, sanoisi Njurga Anttinen.