19.7.2021 Daphnen vanavedessä - kirjaimellisesti

Suurin piirtein näillä main, missä Katariina nyt hiljalleen keinuu laituriin kiinnitettynä, Daphnen moottorista hajosi osa. (Vika osoittautui olevan kytkimessä.) Hyvin, hyvin suureksi harmiksi myös Katariinan moottori tai tarkemmin sanoen vetolaite sanoi työsopimuksensa irti. Olemme tulleet Göta-kanavaa nyt kahdeksan sulun verran ylös Söderköpingiin. Paikka on ehkä ikävin, mitä kuvitella saattaa - veneen korjaukseen.

Eilen Söderköpingistä lähdettäessä tuntui veto loppuvan koneesta. Paikalla oli hieman virtaa, joten en sitä kovasti noteerannut. Tulimme pari sulkua eteenpäin ja veto alkoi loppua kokonaan. Kyselimme sulkuvahdeilta, missä olisi lähin korjaamo ja saimme kuulla sen olevan neljän sulun päässä.

Vaivoin nilkutimme puuskittaisessa tuulessa nuo muutamat sulut keulapotkurilla auttaen verstaan näköiseen laituriin. Aivan sattumalta, tietysti oli sunnuntai, verstaalle tuli pistäytymään Lennartiksi itseään kutsuva mies. Varsinainen verstaan mekaanikko palaisi töihin toinen elokuuta, mutta avulias Lennart lupasi auttaa. Epäilimme jonkin tarttuneen potkuriin ja hän tilasi sukeltajaystävänsä Janin maanantaiaamuksi katsomaan.

Itse epäilin kytkinlevyjen tai vetolaitteen stefojen kuluneen niin, että vetoa ei välittynyt riittävästi potkurille. Tyvär, sanoi myös maanantaina Jan, joka tuli kaikkine vehkeineen sukeltamaan ja tarkistamaan potkurin. Eli vika ei ole potkurissa, vaan siis jossain tuolla vetolaitteessa. Tyvär tyvär. Se, mistä tuo sitten johtuu, onkin sitten kysymysmerkki.

Sinikan keittämien kahvien kera keskusteltiin, mitä voitaisiin tehdä näin keskellä kesälomia. Iltapäivällä aukeaa puhelinvaihde Norrdköpingin Volvo-huoltoon ja toivotaan apua sieltä. Remontti tulee olemaan hankala, mutta sen ilmeisesti mahdollista tehdä vedessä. (Lennartin mukaan nosto maksaisi niitä kuuluisia maltaita. SähköAhosen Jussi ei uskonut vedessäkorjaukseen.)

Daphnen vanaveteen pääsimme Nynäshamnista lähdettäessä. Ajoimme sankassa sumussa koneella puikkelehtien kymmenisen mailia etelään ja poikkesimme Landsortin tupaten täynnä olevaan pohjoissatamaan ottamaan valokuvaa. Daphnen miehistöhän pääsi omana aikanaan erittäin idylliseen Landsortin kyläsatamaan, jonne ei nykyään huviveneitä oteta. Mutta, vanavedessä kuitenkin oltiin.

Sumun vähitellen hälvettyä pääsimme purjetuulella ennestään tuttuun Ringsön ankkurilaguuniin, samoille seuduille, jonne Göran, Mona ja Claeskin ankkuroivat. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu navakkaa koillistuulta ja sen myötä purjehtisimme reilut 40 mailia Memiin, Göta kanavan alkuun. Tuuli kuitenkin loppui Arkösundissa ja koneilimme edelleen helteisessä säässä kanavalle. Illalla saimme vielä tehtyä paperihommat kanavalle. Yöksi siirryimme ankkuriin.

Kanavaprosyyrit olivat melko vaatimattomia, mutta kuitenkin riittäviä. Memistä ajoimme ruskeassa vedessä Söderköpingiin ja vietimme tulevasta tiettämättöminä päivän viehättävässä pikkukaupungissa. Veneitä oli laituri lähes täynnä. Osa oli matkalla alas Itämerelle osa pitemmälle tai pienemmälle matkalle Göta kanavaa länteen.

Sulut kanavalla ovat suhteellisen pieniä. Sulkuhenkilöt eivät vakuutussyistä auta veneilijöitä, vaan yksi veneestä (Sinikka) jätetään sulun alussa maihin ja hän vie keulaköyden sulun kiinnityspisteisiin. Peräköysi laitetaan perän kohdalta kiinni ja keulaköysi tulee keulan kautta vinssille ja sitä sitten kiristetään sulun täyttyessä.

 Lepuuttajia pitää olla eri korkeuksilla. Alhaalla ne ovat normaalilla korkeudella, vesi nousee sulun kivireunalle asti ja nyt pitää olla osa lepuuttajista aivan vesirajassa. Vaikka henkilökunta ei veneilijöitä autakaan, he toimivat rivakan ystävällisesti ja säätävät sulutusta kaukosäätimellä samalla veneitä tarkkaillen.

Pääsimme siis kanavamatkailun alkuun. Nyt illalla tilanne on vielä täysin avoin. Lennart soitteli viidelle asentajalle, joista yksi vastasi remontin olevan mahdollista. Telakka on Arkösundissa. Miten sinne päästään, onkin toinen juttu. Paikallinen Trossi ei toimi kanavalla.

Toimintavaihtoehtoja on muutamia: Jos Arkösundissa korjaus on mahdollista, sinne pitäisi jollain konstilla päästä. Yhdeksän sulkua ja reilu 20 mailia matkaa. Toinen mahdollisuus on kuljettaa vene rekalla jollekin telakalle, jossa työ voitaisiin tehdä. Tai nostaa vene tähän kanavan varteen ja odotella elokuun alkuun korjausta.

Että silleen. Aiemmilla purjehduksilla ei ole tällaista haveria vielä sattunut. ...veneen korjausta eksoottisissa paikoissa. Onneksi on lämmintä ja kuivaa!