10.9.2021 Uudet tuulet puhaltavat Atlantin valtamerellä

10.09.2021

Lähden purjehtimaan Azoreille. Maileja tosin kertyy tälle matkalle reilut 2500. Olen pestautunut Suomen Purjelaivasäätiön perämiesharjoittelijaksi. Alus on 65 jalkainen Nautorin Swan, S/Y Vahine.

Osallistun kahdelle legille. Ensimmäinen alkaa ensi sunnuntaina Cadizista, Espanjasta suuntana Horta, tunnettu purjehduskaupunki Faialin saarella Azoreilla. Toinen legi on paluupurjehdus Hortasta Välimerelle, Benalmadenaan. Molemmilla purjehduksilla pysähdytään Madeiralla, todennäköisesti Funcalissa.

Ilmoittauduin loppukeväästä vapaaehtoismiehistöön tuonne Purjelaivasäätiöön. Tarkoitus oli lähteä toimintaan mukaan myöhemmin, mutta tunnetuista syistä olen valmis ottamaan pestin jo tässä vaiheessa. 

Vahinella en ole purjehtinut, käynyt vain kannella muutaman kerran. Toisella Purjelaivasäätiön aluksella, TS Helenalla on maileja sitten kertynyt yli viisi tuhatta. Purjehdin parikymmentä vuotta sitten Helenalla ensin Karibialla kuukauden ja sen jälkeen kaksi kuukautta Brittein Neitsytsaarilta Bermudan, Azoreiden ja Englannin kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Helenan kansimihistö tarvitsee oikeat merenkulkupätevyydet, koska laiva on rekisteröity kauppa-alukseksi. Vahinen kipparille ja perämiehelle riittää epävirallisetkin pätevyydet, esim. vuokraveneen kuljettajan todistus. Mutta tietysti sen lisäksi pitää olla muuta hankittua pätevyyttä ja runsaasti purjehdittuja maileja.

Niin, saapa nähdä, pääsenköhän tällä kertaa Välimerelle. Vahinen pitäisi olla Benalmadenassa Azoreiden kierroksen jälkeen 24. lokakuuta. Koetan laittaa jonkin päivityksen purjehduksen  varrelta.