Haaveiden toteuttajia; Tuntsa (osa 2)

29.02.2020

Pieni alus kohoili aalloilla Kotkan satamassa vuoden 1947 alkukesän koleassa säässä. Arvi Teräs piteli hihnassaan innokkaan itsevarmaa kettuterrieri Tuntsaansa. Vene oli nimeä vailla. Masa Korpi katseli koiraa ja totesi, että tuossapa sopiva nimi veneelle. Hän astui veteen ja poimi vielä rannalle jääneen jääkimpaleen, iski sen keulapuuhun ja näin juhlallisesti kastoi aluksen Tuntsaksi. Alkoi ennen kokematon ja värikäs seikkailu.

Sotavuosien jälkeen armeijasta siviiliin siirtynyt Teppo Turen haaveili vaimonsa Mayn kanssa paremmista oloista. Suomen sodanjälkeinen synkkyys ahdisti ja jopa hieman pelotti pariskuntaa. Vakuutusmyyjän tehtävissä Turen tapasi Masa Korven ja syntyi ajatus lähteä Uuteen maailmaan purjeveneellä. Myös vakuutusalalla tavatun Karl Virran sekä erinäisten muiden ystävien kanssa suunnitelmaa ryhdyttiin toteuttamaan. Purjehduskokemusta joukolla ei ollut, intoa sitäkin enemmän. Mukaan lähtisivät Tepon, Karlin ja Arvin vaimot. Lapset jätettäisiin koti-Suomeen toistaiseksi sukulaisten hoiviin.

Kaikesta oli sodan jälkeen 1940-luvulla pulaa ja myös veneen hankinta oli haastavaa. Lopulta kohde löytyi Kotkasta: aikanaan perunajaalana käytetty kymmenisen vuotta vanha tukeva kaksimastoinen purjealus. Rahat saatiin kokoon ja vene hankittiin. Monien yritysten jälkeen veneeseen onnistuttiin kevään ja alkukesän aikana hankkimaan kaikki tarvittava varustus, rakenteita uusittiin ja muuteltiin, mm vesitankit rakennettiin sekä köliin laitettiin rautavahvikkeet painoksi. Vene saatiin purjehdittua Helsinkiin, josta matka kohti Amerikkaa saattoi alkaa.

Kokemattoman miehistön ensiksi palkkaama kapteeni Walvi Erickson, joka oli purjehtinut Kanarialle ja takaisin, jättäytyi hankkeesta. Hänen tilalleen saatiin houkuteltua värikäs, mutta toisaalta kokenut merenkulkija paroni Otto Alexander von Haartman. Vuonna 1947 alkusyksystä lähdettiin matkaan. Se tapahtui ikään kuin varkain ohi mm. Porkkalassa vuokralla olleiden neuvostoalueiden.

Tuntsan purjehdus jatkui ensin Tukholmaan ja ensimmäinen myrsky koettiin Gotlannin vesillä. Kuin onnen kauppaa kokematon miehistö selvisi Visbyn tuolloin ystävälliseen satamaan, josta matka jatkui Tanskaan Halsiin. Siellä matkalaiset pysäytettiin kolmeksi päiväksi, koska viranomaiset halusivat varmistaa Suomesta, että kaikkien paperit olivat kunnossa. Periaatteessa laivaväki oli huvipurjehduksella. Lähtö Suomesta olisi vaatinut tuolloisen valvontakomission aikana ylitsepääsemätöntä paperisotaa.

Samoin kuin Göran Schildt Daphnellaan, Tuntsa purjehti Tanskassa Limfjorden-"kanavan" halki Thyborøn:hön ja sieltä onnekkaasti Pohjanmeren yli etelään Amsterdamiin. Jo täällä selvisi, että vähintäänkin mielenkiintoisella kippari von Haartmanilla oli vankan merimiestaidon ohella toinen vankka taipumus: satamissa hän vietti kaiken vapaa-aikansa kapakoissa kertoilemalla merimiesjuttuja innokkaille kuulijoille, useasti seuranaan miehistöön kuuluva kirjallisuutta harrastava Lars Talvi. Von Haartman käytti suosikkidrinkistään nimitystä "patagonialainen seos". Resepti oli yksinkertainen: konjakkilasiin sormustimellinen kaikkia käytettävissä olevia väkijuomalajeja.

Purjehdusta jatkettiin Englannin Doveriin, josta oli suunnitelmana seilata suoraan Biskajan poikki Espanjaan. Biskaja päätti kuitenkin toisin. Jo alkumatkasta myrsky yllätti Tuntsan, ja miehistö joutui palaamaan Bretagnen kärkeen Ouessantin saaren suojaan hätäsatamaan. Sieltä siirryttiin sitten läheiseen Brestiin odottamaan suotuisia tuulia Biskajan ylitykseen. Varsinkin laivan naisväki oli ihastuksissaan saadessaan tutustua ranskalaiseen muotiin ankeiden Suomessa vietettyjen sotavuosien jälkeen.

Biskaja ylitettiin sumuisissa olosuhteissa. Arvi huolehti moottorin kunnosta ja lopulta päästiin myös purjehtimaan. La Corunan edustalla ylvään Herculeen majakan kohdalla myötätuulessa päätettiin jatkaa joutuisaa matkaa Lissaboniin saakka. Lissabonissa matkakassa oli taas kerran tyhjä, eikä mukana ollutta tavaraa, mm. rannekompasseja, saatu myydyksi. Masa päätti jättää miehistön. Yllätyksiä täynnä oleva von Haartman sai kaupunkiin sattuman oikusta sukulaiselleen tarkoitetun rahalähetyksen ja taas matka saattoi jatkua.

Gibraltarille purjehdittiin edelleen suotuisissa tuulissa ja samoin kuin lähes kaikissa satamissa, erinäisten seikkailujen jälkeen matka jatkui Marokon rannikkoa pitkin Casablancaan, jonne päätettiin pysähtyä sen salaperäisyyden vuoksi. Miehistö tapasi paikallisten lisäksi kaupungissa ruotsalaisia merimiehiä. Von Haartman ystävystyi heidän kanssaan ja yltyi juhlimaan siten, että Teppo joutui muun miehistön kanssa jatkamaan purjehdusta ilman kipparia Marokon rannikkoa pitkin Safiin, josta Atlantin ylityksen oli määrä alkaa.

Safissa veneen pohjaa puhdistettaessa havaittiin, että Tuntsan se oli kärsinyt vaurioita ja iso osa kölipuuta oli lahonnut purjehduskelvottomaksi. Rahaa ei miehistöllä taaskaan ollut ja lopulta ainoaksi keinoksi sen hankkimiseksi ja korjauksen maksamiseksi tuli mesaanimaston myyminen paikalliselle kalastajalle. Näin saatiin rahat kokoon ja Tuntsa taas laivapuuseppien avulla merikuntoon.

Ennen varsinaista Atlantin ylitystä pysähdyttiin Las Palmasissa. Tosin alun perin tarkoitus oli tulla Teneriffalle, mutta maissa huomattiin, että saari olikin eri kuin navigointilaskut olivat osoittaneet. Tuntsan yksi masto oli osoittautunut hieman liian pitkäksi ja Las Palmasissa sitä lyhennettiin pari metriä. Rahat Atlantin ylitykseen olivat taas kerran vähissä. Ja kuten aiemminkin, yllättäen tilanteeseen oli löytymässä ratkaisu. Tanskalainen Olle Borg oli lähetetty jonkinlaiseen kotiarestiin Kanarialla ja hän halusi liittyä mukaan miehistöön. Borg lupasi myös kustantaa proviantin täydennyksen.

Suuri seikkailu alkoi, Olle haettiin jollalla salaa miehistöön pimeän turvin saaren etelärannalta. Joulukuun 22. joulukuuta 1947 päästiin Atlantille pyöriäisten saattelemana. Ensimmäisen viikon aikana matka edistyi leppoisissa merkeissä. Kalasteltiin, pelattiin korttia, vahtivuorot pyörivät rutiinilla. Kun viikko oli kulunut, Tunsalla sattui kohtalokas onnettomuus. Lähes koko ruokavarasto oli päässyt homehtumaan. Masentuneina miehistö katseli toukkia, joka vilistivät perunoissa, porkkanoissa ja muissa ruokatarvikkeissa, jotka jouduttiin heittämään yli laidan.

Parin viikon purjehduksen jälkeen Tutsaa kohtasi myrskyn, jossa vene joutui ajelehtimaan kolmen päivän ajan taaksepäin. Vuoden vaihteessa ruoka oli lopussa. Onni onnettomuudessa oli, että oltiin lähellä Euroopan ja Etelä-Amerikan välistä laivaväylää ja taas kaikkien suureksi onneksi kohdattiin kreikkalainen rahtilaiva, josta saatiin kokkien paketoimia ruokapaketteja tyhjään Tuntsaan miehistön riemuksi ja huojennukseksi.

Jotta purjehdus ei olisi ollut helppoa jatkossakaan, Tuntsa joutui keskelle Sargassomeren ruohokasvillisuutta. Meni pari päivää selvitä avoimille vesille ja päästä taas jatkamaan purjehdusta eteenpäin. Tunnelma aluksella alkoi kiristyä. Arvin vaimo Anna alkoi menettää uskoaan perille pääsystä ja vaipui masennukseen.

Kuuden viikon purjehduksen jälkeen Tuntsan miehistö näki ensimmäiset linnut ja pian lähestyttiin Brittiläisen Neitsytsaarten itäisiä saaria. Purjehdusta oli määrä jatkaa ohi Puerto Ricon Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa Karlilla oli tuttavia. Leeward-saarten ympäristö on täynnä koralliriuttoja, joita piti kaikin tavoin välttää.

Kuinka ollakaan, pahin kuitenkin tapahtui. Yön pimeydessä Tuntsa oli joutunut kaikesta varovaisuudesta huolimatta liian lähelle Virgin Gorda saarta ja ryskyen ajautui Horseshoe-riutalle miehistön suunnattomaksi kauhuksi. Tyrskyt iskivät veneeseen, vettä alkoi tulla kajuuttaan, vene vavahteli ja tilanne muuttui yhä huolestuttavammaksi. Lopulta vene täyttyi merivedestä ja jäi keinumaan korallien päälle miehistön kyyhöttäessä aaltojen huuhtomalla kannella.

Olle päätettiin lähettää läheiselle saarelle hakemaan apua. Tuntsa-kirjassa kerrotun mukaan miehistö taisteli riutalla toista vuokautta, saaden veneen korallien väliin ja ankkurikettingin tyhjentämisellä kellumaan, tosin täydessä vesilastissa. Lopulta kahden yrityksen jälkeen Olle pystyi saaren kalastajien veneillä pelastamaan haaksirikkoiset maihin. Myös Tuntsa saatiin pelastetuksi ja hinatuksi turvaan.

Tortolassa, BV:n pääsaarella taasen erinäisten seikkailujen päätteeksi Tuntsan miehistö sai lopulta kasattua veneensä purjehduskuntoon saaren kuvernöörin monista estelyistä huolimatta. Maaliskuun lopussa hieman ontuen ja vaillinaisesti varustettuna Tuntsa jatkoi purjehdusta myötätuulessa ohi Puerto Ricon, yli Mona Passagen Dominikaanisen tasavallan etelärannalle. Ja kuten seikkailun lopulla odottaa sopiikin, purjehdittiin reilusti ohi pääkaupunki Santo Domingon aina Haitin puolelle. Sieltä sitten palattiin takaisin ja Tuntsan pitkä merimatka Itämereltä Karibian saarille päättyi keväällä 1948. Lähes samoihin aikoihin aloitti muuan Göran Schildt oman toivematkansa Daphne-purrellaan Välimeren lämpöön.

Tuntsan miehistö toteutti unelmansa. Teppo ja May Turen pääsivät lopulta Yhdysvaltoihin, von Haartman jatkoi vaellustaan. Karl vaimoineen ja Olle jäivät Dominikaaniseen tasavaltaan, samoin Arvi ja matkalla sairastunut Anni-vaimo. Lars sairastui myös ja joutui palaamaan Suomeen.

--------------

Teppo Turenin kirjoittama ja Betty McCaben puhtaaksi kirjoittama kirja Tuntsan seikkailuista on huima ja mieleenpainuva kuvaus joukosta haaveiden toteuttajia, jotka sinnikkäästi pyrkivät päämääräänsä. Olen itse purjehtinut lähes samaa reittiä käyden oikeastaan kaikissa satamissa, missä Tuntsakin on purjehtinut, aina Casablancaa, Tortolaa ja Santo Domingoa myöten. Onneksi en ole itse aivan Tuntsan kaltaisiin seikkailuihin joutunut.

Teppo Turenin kirjassa näyttäisi olevan paljon sitä merimiestarustoa, jota von Haartman varmaan mielellään kapakkailloissa tarinoi, matkat ja ajat eivät aina ihan täsmää. Seikkailu on silti ollut uskomaton ja haaveilijoiden joukon tahto päästä päämääräänsä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta luja. "Oletko sinä Teppo nyt tyytyväinen" kysyi Tuntsan perille merimiestaidoillaan purjehtinut von Haartman Santo Domingossa. "Totta kai. Olen erittäin tyytyväinen" vastasi Teppo ykskantaan.

Lähteenä käytetty teos:

Teppo Turen, Tuntsa; Purjeveneellä yli Atlantin, Tammi 1962. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Tuntsa suomentanut Aaro A. Vuoristo. Kuvat teoksen kuvitusta.

(Jos jollakulla on sattumalta enemmän tietoa Tuntsan purjehduksesta, olisi hauska kuulla siitä lisää. IN)