6.8.2020 Makkum, Dokkum ja Lekkum

Sainpas tuon otsikon kylät kirjoitettua siten, että kaikissa kolmessa kävimme Petrin kanssa. Viimeksi Hollannin kanavilla ollessa Makkum jäi käymättä. Mutta nyt lähdimme sunnuntaina Enkhuizenista pohjoiseen kohti Harlingen sulkua, joka erottaa IJselmeerin Pohjanmerestä

Makkum sijaitsee juuri ison sulun makealla puolella. Valtava valli erottaa Hollannin sisämeret ja kanavaverkoston Pohjanmerestä, joka on ylävedelle huomattavasti kanavia korkeammalla. Luin joistain, että maassa on 1500 nostosiltaa ja 2000 sullkua. Pitänee paikkansa tai ainakin mittasuhde on tuollainen. Mikä määrä paikallisen TVH:n porukkaa on niillä töissä. Myös veteen liittyvän insinöörikoulutusen pitänee olla ehdottomasti Hollannin pääkoulutusala.

Makkumin viehättävästä pikkukaupungista ajelimme tiistaina sululle ja 7 mailia Pohjanmerta myötävirrasassa Harlingeniin, josta taas puikkasimme kanaville. Petri halusi nähdä niitä ja meidän matka ei kiertänyt ollenkaan, päinvastoin, matka Lauewersoogin poijulle oli lyhyempi kanavien kautta.

Ohitimme Leeuwardenin (Jumbossa tosin kävimme kanavan varrella) ja jatkoimme yöksi Dokkumiin. Kaupunki on hieman samanlainen sakara kuin Willemstad, isompi ja oikeastaan mukavampi. Kanavat halkovat 1700-luvulta peräisin olevien hollantilaistalojen kortteleita. Satamana on kanavan varret sähköineen ja vesipisteineen. Ja paikat tietysti täynnä.

Kun jatkaa Dokkumista pari mailia kanavia, tulee Lekkumiin, pienelle veneparkkialueelle, josta näkyy pikku kirkko ja muutama talo. Meillä oli suunnitelmana jatkaa iltapäivällä pienen ruoka- ja huilaustauon jälkeen edelleen merellä. Niinpä sulutimme itsemme 15 mailin jälkeen suoraan Lauwersoogin ulkosatamaan.

Olin jo muutaman päivän suurella ilolla seurannut tuuuliennustetta, joka pysyi kuin pysyikin samana. TUULTA etelästä kymmenen metriä! Ja kyllä se sitten tuulikin. Aivan ennustusten mukaan tuuli alkoi yhdeksältä illalla ja olimme sitä merellä odottamassa keula suunnattuna itään - eikä siinä vielä kaikki. Myös virta oli sellainen, että hyvässä lykyssä saisimme koko matkan Helgolandiin sen puolellemme.

Nyt näimme taivaan merkit. Kaikki oli kohdallaan. Välillä kymmentä solmua surfaten ajoimme Petrin kanssa sielujemme kyllyydestä Katariinaa itäkoillista kohti. Satojen tuulimyllyjen iloisesti välkyttäesssä punaista tuikkuaan, nautimme tosipurjehduksen iloista. 75 mailia taittui reilussa kymmenessä tunnissa, iso täytenä ja keula puolikkaana.

Sisäänajo Helgolandin aallonmurtajan taakse oli yksi haastavimmista yösisääntuloista. Tuuli oli puuskissa 15 metriä suoraan aukkoon. Onneksi aallokko oli vain kohtalaista. Saimme purjeet kunnialla alas ja kymmenien punaisten ja vihreiden valojen seasta erotimme lopulta mustien pilvien alla sataman aukon suun. Tuuli oli kova myös sisäaltaassa. Juuri kun olimme kiinni seinämässä, meidät käskettin pois. Onneksi saimme hyvän paikan Saksan Navyn 55 jalkaisen upean purjekoululaivan kyljestä.

Niin sanotusti unta kaaliin ja yhdentoista jälkeen teimme saarikierroksen turistien kanssa maskit kasvoilla. Pakollista Helgolandissa 11-18 välillä. Myös verovapaata provianttia tuotiin alukselle (kohtuullisesti, mm. Sakarille karttalainapullo).

Tänään kahdeksalta irrotimme köydet kolmen veneen kylkiletkasta ja suuntasimme myötävirrassa Cuxhaveniin. Niin, toden totta. Edelleen suuria krokotiilin kyyneleitä vuodattaen jouduin vielä luopumaan Tanskan kierroksesta. Useiksi seuraaviksi päiviksi on luvassa korkeapainetta ja olematonta tuulta. Olisi turhaa tehdä 150 mailin lisälenkki koneella ajaen. Sitten ensi vuonna.