5.11.2022 "Vinga seglade till Rom"
Jos Göran Schildtin 1948 purjehtiman Toivematkan määränpäänä siinsi Välimeren kulttuuri ja erityisesti Rapallon lahti Genovan kainalossa, Håkan Mörnen paratiisi oli Macinaggion pieni paratiisilahti Korsikan saaren koilliskärjessä. Kun he saapuivat vaimonsa Svanhildin kanssa lahden suulle 30 jalkaisella Vinga kosterilla, Mörne totesi, että "nyt kaikki ne vaivat ja vastoinkäymiset, jotka talvinen purjehdus oli eteen tuonut, olivat tällä yhdellä näyllä kuitattu."
Ja oli niitä ollutkin! Vuoden 1933 loppukesäisellä purjehduksella Saaristomerellä syntyi pariskunnan päätös lähteä purjehtimaan lämpöisille vesille kohti Välimerta. Mörnellä ei ollut tuolloin vielä venettä tulevaan matkaan. Hangosta löytyi kuitenkin huonokuntoinen, mutta luja kosterin runko, joka taitavan puusepän käsissä saatiin pikavauhtia kuntoon ja purjehdittiin Helsinkiin. Veneeseen asennettiin Wickströmin konepajalla uusi kaksisylinterinen seitsemäntoista hevosvoiminen moottori. Vielä kerran vesillelaskun jälkeen kosteri jouduttiin nostamaan ylös; emäpuu vuoti edelleen ja jouduttiin korjaamaan uudelleen.
Håkan Mörne oli syntynyt vuonna 1900 ja oli jo kokenut seikkailija ja lehtimies. Hän oli merimiehenä seilannut maailman merillä. Ehkä tämä oli taustana sille, että hän norjalaissyntyisen vaimonsa Svanhildin kanssa oli valmis lähtemään purjehdusseikkailulle talven myrskyihin vielä myöhään marraskuussa.
Vingan purjehdus alkoi marraskuun 20. marraskuuta 1933. " Sumuinen Helsinki jäi taakse. Suuntana oli länsi. Jäätyneiden luotojen ja lahtien lipuessa ohi taustanaan lumivalkoiset metsät kosterin runko jätti pohjamaalistaan punaisen raidan jäähileeseen." Jussarö oli viimeinen Suomen satama, josta suunnattiin kohti lounasta.
Heti kohta marraskuisella Suomenlahdella jouduttiin vaikeuksiin. Lumimyrsky ja sumu vaikeuttivat matkan etenemistä ja lopulta tapahtui harmittava onnettomuus: ohjauspinna katkesi ja Vinga ajelehti lähes ohjauskyvyttömänä Hiidenmaan rannikolle lähelle Ristnan kärkeä. Kuten monesti myöhemminkin, rannan avuliaat asukkaat auttoivat purjehtijoita ja korjasivat aluksen. Pariskunta tutustui saarelaisiin ja lopulta parin päivän jälkeen matka jatkui kohti Gotlantia.
Purjehdus jatkui perinteisesti. Jo alkumatkasta moottori sammui ja Mörne huomasi, että yksi tärkeä huoltotyö oli tekemättä. Polttoainetankki oli jäänyt puhdistamatta. Tietysti sää tyyntyi ja hitaan etenemisen päätteeksi Vinga saapui lopulta Fårösundiin joulukuun ensimmäisenä päivänä. Matka jatkui huoltotöiden jälkeen Visbyhyn, jossa vietettiin pari myrskypäivää.
Talvinen Itämeri pauhasi taas Öölannin jälkeen Kalmarsundissa. Kansi ja riki jäässä pysähdyttiin hetkeksi Kalmarissa ja matka jatkui jäiden seassa etelään. Seuraava hätäsatama oli Karlskrona lounaismyrskyn noustessa Hanöbuktenilla. Lopulta saavuttiin jouluksi Ystadin. Vinga ei ollutkaan yllättäen ainoa suomalainen vene pienessä satamassa. Artisti-kippari Koskela oli tullut pienellä kosteri Uljaksella taskulampun ja käsikompassin avulla Itämeren rantoja pitkin Ystadiin ja vietti naisystävänsä kanssa joulua.
Uusi vuosi vietettiin Tanskan eteläosassa. Vinga sai hinauksen Kielin kanavan läpi aina Cuxhaveniin saakka. Pohjanmeri odotti purjehtijoita. Pienellä veneellä edessä oli haasteita. Niin nykyisin kuin tuolloin 30-luvulla Friisein saarilla ei ole monia satamia, joihin matkalla voisi pysähtyä. Vuorovesi tuo omat haasteensa noiden saarten matalille hiekkadyyneille, jotka vieläpä siirtyilevät virtojen mukana.
Muistan, kun menimme aikanaan Pintalla Nordenneyn saarelle, vastaan tuli väyläalus, joka siirsi takanamme punavihreää porttia, josta juuri olimme tulleet läpi. Ylivoimaisten haasteiden kanssa kamppaillut Vinga joutui kuin joutuikin kääntämään kurssin noiden hiekkaisten saarten väliin ja päätyi lopulta Spiegeroosin saaren taakse puulaituriin. Onneksi vuorovesi oli ollut heille suotuisa, nyt sitten laiturissa vesi hävisi veneen alta ja erilaisilla köysillä Vinga pysyi pytyssä köli syvällä hiekassa.
Saksan rannikolla on kahdeksan saaren helminauha, joka muodostaa Itä-Friisien saaret. Saarten ja mantereen väliin jää nk. Wattimeri, merialue, joka on lähes kuiva vuoroveden ollessa matalimmillaan. Pieniä puroja ja risumerkkejä seuraten voi siellä liikkua myös alavedellä. Myös ylävedellä on tarkkaan tiedettävä, missä reitti kulkee. Pohjanmerelle oli luvassa alkuvuodesta kovat tuulet ja Vingan miehistö päätti kulkea näitä sisäreittejä Hollannin rajalle saakka.
Mörne sai mukaansa lopulta paikallisen luotsin, jotta turvallinen reitti löytyisi. Nordenneyllä jouduttiin pitämään taas myrskyä ja matka jatkui 8. helmikuuta yli Saksan ja Hollannin erottavaa suistoa. Der Hund oli nimeltään sen hiekkapankki, johon Håkan ja Svanhild juuttuivat tuolla ylityksellä. Sumussa oli vaikea navigoida, merimerkit olivat siirtyneet omilta paikoiltaan ja osa jopa hävinnyt talvipuhureissa.
Vinga seisoi kuuden tunnin kuluttua edelleen hiekkapankilla. Vesi oli kadonnut ympäriltä. Vene oli tuettava turkkilaudoilla ja ylimääräisellä puomilla, ettei se olisi kellahtanut kyljelleen. Tulee mieleen sankaripurjehtija Pertti Dunkcerin Merivuokon hieman pidempi, kuuden päivän kuivilla olo samalla tavalla Saint Malon edustan vuorovesihiekalla.
Vinga selvisi vain kahdentoista tunnin kuivilla ololla. Hollannin Delzeista sen matka jatkui samaa Mast Staaende Routea pitkin, jota sekä Pintalla että Katariinalla on kuljettu. Matkan varrella Vingan miehistö tutustui moniin kanavien varrella tapaamiinsa ihmisiin. Mörne kuvaa lehtimiehen mielenkiintoisella otteella tapaamisiaan niin Urkin pormestarin ja nuorisojoukon kuin Novaja Semjalla kalastaneen merimiehen kanssa.
Lemmerin kautta saavuttiin Zuiderseelle, joka nykyisin tunnetaan kahtena sisämerenä, Markermeerinä ja IJsselmeerinä. Suuri patorakennelma erottaa nämä vesialueet ja niiden suuret satamakaupungit Pohjanmerestä. Markermeerin länsirannalta purjehditaan suoraan Amsterdamiin, jonka ohi Vinga jatkoi matkaansa jo keväisessä tulppaanien ja hyasinttien tuoksussa kohti Rotterdamia. Reitti kiersi Den Haagin kautta. Nykyisin Amsterdamin keskustan läpi etelään pääsee myös huviveneillä. Katariina teki tuon yöllisen matkan kesällä 2020 12 veneen saattueessa. Sillat aukenivat vain kerran vuorokaudessa, keskiyöllä.
"Saatte tulla mukana niin pitkän matkan kuin haluatte" sanoi kapteeni Sterlin Vingan miehistölle keväisessä maaliskuussa Hoek van Hollandin satamassa. Håkan ja Svanhild hyväksyivät tarjouksen ja niin alkoi pitkä hinausmatka ruotsalaisen höyrylaiva Hermodin mukana kohti Le Havrea.
Kohtuullisessa merenkäynnissä, mutta sankassa valkeassa kevätsumussa matka taittui Doverin kallioiden ohi Englannin kanaaliin. Reilun vuorokauden ja reilun kahdensadan merimailin jälkeen saavuttiin majakkalaivojen sireenien soidessa Le Havreen, josta tulisi alkamaan kanavamatka Ranskan maaseudun halki Välimerelle. Siis 14 vuotta ennen Göran Schildtin Toivematkaa.
Vingan masto purettiin kannelle ja kanavapurjehdus tai oikeammin moottorointi alkoi. Mutta vasta Rouenissa, josta varsinaiset sulut alkavat, Vinga joutui tullin tarkastukseen. Tarkastukseen, jossa täytettiin suuri määrä papereita ja jopa moottori tutkittiin niin, että se olisi kyllin voimakas kuljettamaan alusta kapeilla kanavilla.
"Vihdoin Pariisin siltojen alla." Eiffel-torni, Saint German ja Sain Denis - ja lopulta Boulognen metsä, jonka rannalle Vinga parkkeerattiin muutamaksi viikoksi. Yksi yö haluttiin viettää hotellissa, mutta hotellisänky oli niin pehmeä, että unta ei saatu koko yönä ja siirryttiin takaisin Vingan kajuuttaan.
Yhdessä Seinen ja Yonnen sekä Saônen ja Rhônen kanssa Canal de Bourgognen muodostaa vesiväylän, joka yhdistää Atlantin Välimereen. Siinä on n. 200 sulkua ja se nousee lähes neljän sadan metrin korkeuteen meren pinnasta. Samoin kuin Daphne myöhemmin, kulki Vinga tuon alkukesäisen reitin sinisen taivaan alla. Håkan oli palkannut Svanhildin avuksi montparnasselaisen taidemaalarin, joka oli tarjoutunut matkaseuraksi. (Maalarin nimeä ei kirjassa mainittu.)
Vaikka maisemat olivat upeita, yksi asia vaivasi Vingan miehistöä. Mörne vertasi kanavaväkeä hollantilaisiin ja totesi, että Hollannissa oli ollut merikansaa, jotka iloisesti tervehtivät pientä kanavakulkijaa, mutta Ranskassa hapan naama oli enemmänkin normaali tervehdys vilkutuksiin. Myöskään sulkuväki ei monestikaan ollut avuliasta ja miellyttävää. Oman lisämausteensa kanavapurjehdukseen toivat myös vielä käytössä olevat hevosin ja muulein hinattavat proomut, jotka hankaloittivat matkan tekoa.
Kanavamatkailu rauhallisten maisemien halki oli miellyttävää, vaikka sulut olivatkin työläitä kulkea. Lopulta Canal de Bourgonne 188 sulkuineen päättyi ja Vinga saapui Dijoniin. Mörne kuittaa tuo matkan seuraavasti: "Nästä gång är jag inte med - och varken Svanhild eller målaren från Montparnasse!"
Vinga miehistöineen joutui kevät aikaan odottelemaan veden virtausta Saônella ja Rhônella. Samaan tapaan kuin myöhemmin Göran Schildt Daphnelle, Vingalle palkattiin luotsi viemään alusta kohti Välimerta. Rhônen suistoon saavuttiin onnellisesti ilman vaurioita ja masto nostettiin pystyyn Port St. Luisissa. Tuolla suistoalueella Svanhild ja Håkan tekivät pitkiä kävelyretki hiekkaisille dyyneille, ennen kuin he valmistautuivat varsinaiseen meripurjehdukseen. Mistraali puhalsi voimakkaasti, eikä merelle ollut asiaa.
Purjehdus jatkui Marseillesin ohi hitaasti pitkin Ranskan Rivieraa. Ensimmäinen pysähdys oli pittoreskissa Martiguesin pikkukylässä. Matka jatkui pysähdellen pienissä poukamissa. Suuremmat kaupungit Vinga jätti väliin. St.Tropezissa, Cannesissa ja Nizzassa ihmeteltiin suurten huvijahtien elämää. Jo tuolloin 1930-luvulla nuo paikat houkuttelivat rikkaita jahtien omistajia laiskaan elämään aurinkoisella rannikolla.
Ranskan rannikolta otettiin kurssi kohti Korsikaa. Monacon casinot siintelivät takana horisontissa, kun Vinga lipui kevyissä tuulissa etelään. Alun perin Mörnellä oli ollut ajatuksena purjehtia Istanbuliin saakka, mutta jo tässä vaiheessa näytti siltä, että tuo tavoite ei onnistu. Lopulta matka ja purjehdus päättyi sillä kertaa Roomaan. Ennen kuin sinne saavuttiin kesäkuukaudet vietettiin kuitenkin Korsikalla ja pysähdeltiin useilla Italian rannikon saarilla, mm. Bastialla ja Monte Cristolla. Ensimmäinen paratiisi löytyi kuitenkin Macinaggion satamalahdelta.
Kuten koko matkan ajan ensimmäisestä haaksirikkopysähdyksestä Hiidenmaalla Håkan ja Svanhild tutustuivat paikallisiin ihmisiin, merimiehiin ja jopa Pianosan saaren vanginvartijoihin. Yhtä paljon kuin varsinaisesta purjehduksesta, Håkan Mörnen purjehduskirja kertoo ja kuvailee noita mielenkiintoisia tutustumisia mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Valitettavasti oma ruotsin kielen taitoni ei aina ole riittänyt selvittämään kaikkia noiden tapaamisten vivahteita
Vingan purjehdus päättyi vuoden 1934 lokakuussa Tiber-joelle aivan Rooman keskustaan Porta San Paolon portille. Venekassa näytti tyhjältä, syksyn tuulet vaihtelivat, niinpä Mörne päätti nostaa veneensä talviteloille Fiumicinoon Tiberin suistoon ja matkustaa talveksi takaisin Suomeen. Purjehdukset jatkuisivat seuraavana vuonna. Näistä seikkailuista Mörne kirjoitti seuraavassa kirjassaan "Resor på Balkan".
Vingan purjehdus Välimerelle kesti kymmenisen kuukautta. Lähtö tapahtui marraskuun lopulla. Luulenpa, että Göran Schildtin Daphne-purren aikainen lähtö Tukholmasta toukokuussa 1948 selittyy osin sillä, että hän oli lukenut Håkan Mörnen seikkailuista ja varasi näin aikaa matkan tekoon Rapallon lahdelle. Daphnen purjehdus kesti kuitenkin vain neljä kuukautta.
Olen myös lähes varma, että tuo kirja "Vinga seglade till Rom" oli keskeinen innoituksen lähde Toivematkalle. Niin elävästi ja innostavasti kirjassa kerrotaan upeasta matkasta, jonka voi toteuttaa pienelläkin purrella. Vaikeuksista huolimatta kirjasta välittyy kiehtovalla tavalla seikkailu, uuden löytäminen ja kulunut sanonta: MATKAILU AVARTAA!
________________________
