16.9.2022 Toiseksi viimeinen blogimerkintä

16.09.2022

Viime kesänä sain yllättävän kirjelähetyksen Esa Törmältä. En ollut tuntenut häntä aiemmin. Esa oli lukenut Merikarhujen vuosikirjaan tekemäni artikkelin, jossa kerroin Hollantiin päättyneestä yrityksestä purjehtia Daphnen vanavedessä Välimerelle. Hän oli kovin pahoillaan tapahtuneesta.

"Eniten riemastuin, kun luin Dapfnesta ja Degeröstä. Kuulun niihin, jotka ovat ostaneet kaikki nämä purjehduskirjat ja lukeneet aika monet jo kahteen kertaan. Asumme nykyisin kesät Paraisilla ja silloin tällöin tulee ostettua lehtihyllystä ruotsinkielisiä lehtiä. Ruotsista käteeni jäi kuitenkin Svenska Kryssarklubbens Medelhavsseglare n:ro 4/2015, jossa oli Dapfnen ensimmäinen pitkä purjehdus kuvattuna."

Esalla varmaan oli mennyt nimet hieman sekaisin. Tuo lehdessä ollut artikkeli ei kuvannut Daphnen ensimmäistä purjehdusta, vaan kosteri Vingan matkaa halki Euroopan.

Siis minkä Vingan? Tuossa lehdessä olleen artikkelin kirjoittaja Claes Wessberg oli penkonut ullakkokomeroaan ja omaksi yllätyksekseen löytänyt isänsä vanhasta kirjalaatikosta kirjan, jonka oli kirjoittanut suomalainen matkakirjailija Håkan Mörne. 1935 ilmestynyt Bonnierin kustantama kirja kertoi joulukuussa 1933 alkaneesta Håkan ja Svanhild Mörnen purjehduksesta Helsingistä Roomaan. 

Vinga kosterin purjehdus eteneni Itämeren ja Pohjanmeren talvisissa olosuhteissa seikkailujen, pohjaan juuttumisten ja monien mielenkiintoisten ystävystymisten jälkeen alkukeväiseen Ranskaan. Håkanin, Svanhildin ja Vingan suunnitelmana oli matkata Ranskan kanavien kautta Välimerelle ja kuten reilu kymmenen vuotta myöhemmin Göran Schildt Daphnellaan, kanavamatka alkoi Le Havren satamakaupungista.

Mörnen purjehdus päätyi lopulta Roomaan, johon kaikki tiet, kuten tiedämme, vievät. Kun olen muutaman vuoden tutkiskellut Daphnen Toivematkaa, olen usein ajatellut sitä, mistä Schildt olisi saanut oivalluksen kanavapurjehduksesta. Ajatus on vaivannut mieltäni.  Nyt olen varma, että hänen on täytynyt tutustua tuohon Vingan purjehdukseen ja ymmärtäneen, että myös Ranskan kanavat tarjoavat mahdollisuuden purjehtia hänen haaveilemalleen Välimerelle. 

Tällä hetkellä olen lukenut tuota Håkan Mörnen erittäin mielenkiintoista kirjaa reilut sata sivua. Sain hankittua kirjan Kuopion varastokirjastosta. Melko huonokuntoinen kirja on kirjoitettu ruotsiksi. Oma kielitaitoni ei aivan yllä kaikkeen tekstiin, mutta tuttu reitti, tutut paikat helpottavat lukemista.

Olen näihin blogiteksteihin kirjoittanut kolme-neljä tarinaa suomalaisista aluksista ja miehistöistä, jotka lähtivät, kuka mistäkin syystä, toteuttamaan kaukopurjehduksia 1930-1940 luvuilla. Nyt tähän joukkoon on tulossa (kunhan saan Vinga kirjan loppuun) tämän Katariina VII blogin viimeinen kirjoitus. Muuten, laskeskelin, että näitä blogijutttuja on ilmestynyt kolmen vuoden aikana yhteensä 80.

Itse vene, Katariina VII, jatkaa purjehduksia. Tosin kippari ja varustamo vaihtuvat tai oikeastaan ovat jo vaihtuneet. Tämän talven vene talvehtii tutussa Huiskulan hallissa, mutta ensi keväänä sitten uudet seikkailut odottavat aavoilla ja toivottavasti aurinkoisilla ulapoilla ja uusilla merillä!